Hietaniemen kartta (Helsingin seurakuntayhtymän sivuilta)

Virtuaalivaelluksen reitti

Kouluyhteistyötä ja arjen ekumeniaa

Etu-Töölön yläasteen yhdeksännet ja kymmenennet luokat ovat vuosia tehneet toukokuussa kulttuurikierroksen Hietaniemen hautausmailla. Elämyksiä ja oivalluksia sisältäviä oppitunteja alettiin kutsua nimellä Kulttuurien kohtaaminen hautausmailla. Idea syntyi opettajien 1990-luvun alussa olleen lomautuksen aikana. Silloin mietin yhdessä opettajien kanssa, millaisia oppitunteja seurakunnan työntekijät voivat pitää lomautuksen aikana. Koska koulu sijaitsee ainutlaatuisen kansallishautausmaan ja kolmen muun uskontokunnan hautausmaiden läheisyydessä, oli mielekästä hyödyntää sen monipuolinen tarjonta uusine ulottuvuuksineen niin liikunnan, uskonnon, Suomen historian kuin kulttuurihistoriankin muodossa. Koulun myöhemmin liittyessä Suomen Tammi -kulttuuriperintöopetuksen projektiin tuli Hietaniemi -kierroksesta pysyvä osa sitä.

Alusta lähtien eri uskonto- ja kirkkokuntien edustajat ovat olleet mukana esittelemässä hautaus-maataan ja kertomassa omasta kulttuuristaan. Juutalaisella hautausmaalla toimi vuosia oppaana Helsingin juutalaisen seurakunnan edesmennyt synagogan ja hautausyhdistyksen esimies Scholem Bolotowsky. Islamilaisuudesta ja Suomen tataarien historiasta ovat kertoneet Suomen Islam -seurakunnan tataariyhdistyksen edustajat sekä yhdistyksen puheenjohtaja Okan Daher. Ortodoksisia tapoja ja kirkon historiaa on esitellyt pappi, isä Mitro Repo. Luterilaisen hautausmaan esittelijöinä ovat toimineet Taivallahden seurakunnan pastorit Jari Leinonen ja Miika Heikinheimo.

Kysyin Suomen Ekumeenisen neuvoston kasvatuksen jaoston kokouksessa, jossa pohdimme, miten osallistuisimme Kirkkopäiville 2003, lähdetäänkö toteuttamaan Hietaniemi -projektia. Kokouksessa syntyi ajatus oppaasta, joka auttaisi ryhmiensä kanssa Hietaniemessä kierteleviä opettajia. Tehtäväkseni jäi tiedustella yhteistyötahoiltani, lähtisivätkö he mukaan hankkeeseen. Jaoksessa mukana olevat kirkkokuntien edustajat innostuivat ja lupautuivat auttamaan omalta osaltaan.

Etu-Töölön yläasteen Suomen Tammi -projektin vetäjät kuvataiteen lehtori Olli Vasa ja historiaan perehtynyt oppilaanohjaaja Virve-Anita Martamo kiersivät kanssani syksyllä 2002 luterilaisen hautausmaan vanhalla puolella valitsemassa reittiä, jonka varrelta löytyisi monipuolisesti historian henkilöitä niin tieteen, taiteen, politiikan, urheilun, musiikin kuin kirjallisuudenkin alalta. Myöhemmin Olli Vasa kiersi oppilaidensa kanssa piirtämässä hautamuistomerkkejä ja laati esittelytekstien loppuun aktivoivia kysymyksiä. Osa piirroksista on valittu oppilaiden luvalla oppaaseen. Oppaan toimittamiseen lupautui koulun erityisopettaja, lasten tietokirjojen tekijä Riitta Tulusto.

Tämän oppaan kokoamisessa oppaina on ollut kaksi kirjaa, Voitto Viron hautausmaaklassikko Vanha hautausmaa, jossa hän toteaa mm: ”Vaelluksen voi suorittaa myös tietyt aiheet valiten…Tällainen menettely voi olla kouluille kiintoisa.”. Toinen kirja on ollut uusi Juhani Seppovaaran valokuvakirja Elävä hiljaisuus Hietaniemen hautausmailla. Lämmin kiitos kuuluu ennen muuta teille, jotka olette kirjoittaneet esittelyjä omasta kirkko- tai uskontokunnastanne ja hautausmaastanne. Kiireiden keskellä arjen ekumenia on toiminut.

Liisa Siikanen
Taivallahden seurakunnan nuorisotyönohjaaja

 

Virtuaalinen kierros

Oppaan valmistuttua heräsi idea vaelluksen viemisestä internettiin virtuaaliseksi vaellukseksi suomalaisessa kulttuurihistoriassa. Kiersin kauniin syksyisessä ilmassa Hietaniemen käytäviä kuvaamassa visuaalisia ja mielenkiintoisia hautamuistomerkkejä. Mieleni lepäsi hautausmaan rauhassa. Pudonneet ja vielä puissa olevat lehdet maalasivat näkymiä kirkkailla väreillä.

Virtuaalinen kierros etenee Liisa Siikasen toimittaman oppaan kierroksen mukaan. Loppuun on kuitenkin lisätty muutamia mielenkiintoisia hautamuistomerkkejä nk. Taitelijakukkulalta ja valtiomiesten alueelta. Myös tekstissä olleet kysymykset on virtuaalisesta kierroksesta jätetty pois.

Kierros alkaa Hietaniemen hautausmaan esittelyllä ja sen jälkeen kulkee eri puolilla hautasmaata hautamuistomerkiltä toiselle. Muistomerkit eivät ole aikajärjestyksessä vaan samassa järjestyksessä kuin kuljetaan reitti itse hautausmaalla. Tällä sivulla on miniatyyrit jokaisesta esitellystä muistomerkistä. Voit siis harpata mihin kohtaan vaellusta tahansa. Kuvasivuilla olevien nuolien avulla pääset muistomerkiltä toiselle tai palaamaan tälle sivulle.

> Liisa Siikasen toimittama teksti pdf-muodossa (1,7 Mt)

Mielenkiintoista virtuaalista vaellusta Hietaniemen hautausmaalla!

Juha Kinanen
Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskuksen koulutussihteeri

 

Uskonnosta ja hautaustavoista

 

>>> LÄHDE KIERROKSELLE klikkaamalla ensinmäistä kuvaa

Hietaniemi - 01 Hietaniemi - 02 Hietaniemi - 03 Hietaniemi - 04 Hietaniemi - 05 Hietaniemi - 06 Hietaniemi - 07 Hietaniemi - 08
Hietaniemi - 09 Hietaniemi - 10 Hietaniemi - 11 Hietaniemi - 12 Hietaniemi - 13 Hietaniemi - 14 Hietaniemi - 15 Hietaniemi - 16
Hietaniemi - 17 Hietaniemi - 18 Hietaniemi - 19 Hietaniemi - 20 Hietaniemi - 21 Hietaniemi - 22 Hietaniemi - 23 Hietaniemi - 24
Hietaniemi - 25 Hietaniemi - 26 Hietaniemi - 27 Hietaniemi - 28 Hietaniemi - 29 Hietaniemi - 30 Hietaniemi - 31 Hietaniemi - 32
Hietaniemi - 33 Hietaniemi - 34 Hietaniemi - 35 Hietaniemi - 36 Hietaniemi - 37 Hietaniemi - 38 Hietaniemi - 39 Hietaniemi - 40
Hietaniemi - 41 Hietaniemi - 42 Hietaniemi - 43 Hietaniemi - 44 Hietaniemi - 45 Hietaniemi - 46 Hietaniemi - 47 Hietaniemi - 48
Hietaniemi - 49 Hietaniemi - 50 Hietaniemi - 51 Hietaniemi - 52 Hietaniemi - 53a Hietaniemi - 53b Hietaniemi - 54 Hietaniemi - 55
Hietaniemi - 56 Hietaniemi - 57 Hietaniemi - 59 Hietaniemi - 58 Hietaniemi - 60 Hietaniemi - 61 Hietaniemi - 62 Hietaniemi - 63
Hietaniemi - 64 Hietaniemi - 65 Hietaniemi - 66 Hietaniemi - 67 Hietaniemi - 68 Hietaniemi - 69 Hietaniemi - 70 Hietaniemi - 71
Hietaniemi - 72 Hietaniemi - 73 Hietaniemi - 74 Hietaniemi - 75 Hietaniemi - 76 Hietaniemi - 77 Hietaniemi - 78 Hietaniemi - 80