ORTODOKSISUUS
Juha Järvinen, ortodoksisen uskonnon opettaja

Ortodoksisen kirkon perustana on usko Kristuksen ylösnousemiseen. Apostolit julistivat ilosanomaa ylösnousseesta Vapahtajasta, ja tästä todistuksesta kirkko on saanut alkunsa. Sana ortodoksinen merkitsee kirjaimellisesti oikein ylistävää. Tällä kirkko haluaa sanoa, että ortodoksinen kirkko on säilyttänyt alkukirkon apostolisen uskon. Kirkon elämässä ikonit ovat hyvin keskeisessä asemassa rukouksen apuvälineinä, kirkon uskon ja opetuksen tulkitsijoina ja muistutuksena taivaallisen seurakunnan läsnäolosta. Kirkon uskontunnustus on nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus.

Ortodoksinen elämä ei rajoitu pelkästään kirkon rikkaaseen jumalanpalveluselämään kirkkorakennuksen sisäpuolelle. Ortodoksisuudelle on ominaista uskon ja elämän voimakas yhteenkuuluvuus. Kirkon piirissä puhutaan usein käsitteestä ortopraksia, joka tarkoittaa oikean uskon toteuttamista jokapäiväisessä elämässä.

3. 1. Ortodoksiset hautaustavat

” Saata oi Kristus, sinun palvelijaisi sielut lepoon, pyhien joukkoon, sinne missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä.”

Ortodoksisen perinteen mukaan vainaja tulisi haudata kolmen päivän kuluttua kuolemasta. Länsimaisessa yhteiskunnassa tästä pyrkimyksestä ja monista muistakin hautausperinteistä on jou-duttu viime aikoina tinkimään, mutta Suomessa esimerkiksi luostareissa vanhaa perinnettä edelleen noudatetaan. Välittömästi kuoleman jälkeen toimitetaan muistopalvelus eli panihida. Se toimitetaan myös 40 päivää kuoleman jälkeen sekä vuosittain kuoleman vuosipäivänä.

Vanhan perinteen mukaan vainaja on pesty ja puettu jo hänen eläessään varattuihin hautausvaat-teisiin. Hänen päälleen arkkuun asetetaan peitoksi ns. katepalttina ja päähän asetetaan otsanau-ha, jossa lukee Kolminaisuuden rukous ”Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon armahda meitä”. Vainajan kaulaan asetetaan kaularisti ja hänen rinnalleen pieni ikoni. Luostarissa munkki tai nunna haudataan kilvoitusvaatteissaan, pappi haudataan myös seurakunnissa liturgisessa asussaan.
Kuolemasta aina hautaukseen asti luetaan perinteen mukaan katkeamatta (siis kolmen vuorokauden ajan) psalmien kirjaa, jos vainaja on maallikko, ja evankeliumeja jos kyseessä on pappi. Hautaustoimituksessa arkku on avoinna ja asetettuna siten, että kuolleen jalat ovat alttaria kohti. Hautaustoimituksen syvälliset tekstit on kirjoittanut Pyhä Johannes Damaskolainen 700-luvulla.

Teksteissä toistuu esirukous kuolonuneen nukkuneen sielun puolesta. Erityisesti rukoillaan, että Jumala antaisi anteeksi synnit, joita vainaja on tahtoen tai tahtomattaan tehnyt.

Hyvästijätön aikana omaiset käyvät kunnioittamassa vainajaa ja suutelevat hänen rinnalleen ase-tettua ikonia. Hautaustoimituksen kaavat poikkeavat toisistaan riippuen siitä, onko kuolonuneen nukkunut aikuinen maallikko, lapsi, pappi vai luostarikilvoittelija. On olemassa erillinen kaava myös pääsiäisviikolla tapahtuvaa hautausta varten.

Aikanaan haudalle pystytetään perinteen mukaisesti puinen risti tai grobu eli haudanpäällisraken-nus. Kaupungeissa ja läntisen perinteen vaikutuksesta on alettu suosia muistomerkkinä myös hau-takiviä. Ortodoksisessa perinteessä hautausmaa on erityisen pyhä paikka, joka tulisi kaikissa oloissa säilyttää mahdollisimman pitkälti luonnontilassa. Tästäkin perinteestä on valitettavasti viime vuosikymmeninä jouduttu tinkimään.

Vainajien muistelu

Vainajien muistelu on ortodoksisen uskonelämän tärkeä osa. Sen merkkinä jokaisessa kirkossa ja tsasounassa (rukoushuoneessa) on vainajien muistelupöytä, jonka ääressä kuka tahansa voi rukoilla läheistensä puolesta. Kirkkovuoteen sisältyy myös yleisiä vainajien muistelupäiviä, jolloin erityisesti rukoillaan kuolonuneen nukkuneiden puolesta. Yksityisesti vainajia voidaan muistella myös haudoilla, jolloin pappi voi toimittaa litaniapalveluksen ja haudan äärellä voidaan myös nauttia muisteluateria.

Kristuksen kautta avautuu rakkauden yhteys elävien ja kuolleiden välillä. Tämän yhteyden erityisenä tunnusmerkkinä on esirukous. Kuolonuneen nukkuneet ovat osa kirkkoa Kristuksen Ruumiina ja muodostavat ns. riemuitsevan seurakunnan. Sen jäsenistä erityisesti pyhät ihmiset ovat lähellä Jumalaa ja voivat siksi kantaa esirukouksia elävienkin puolesta. Ylösnousemuksellaan Kristus on antanut esikuvan kaikkien kuolleiden ylösnousemuksesta. Tämän valoisan pääsiäissanoman ortodoksinen kirkko kiteyttää tropariveisuun: ” Kristus nousi kuolleista, kuolemal-la kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!”

< Paluu etusivulle

< Ortodoksiselle hautausmaalle